Huumorin lyöntitarkkuus

syopa
Mikä on tämän stripin valta-asetelma?

Jatkan aiemmasta aiheesta ja myönnän tuntevani lautakulttuuria kohtaan sympatiaa myös siksi, että en aina jaksa sietää valtavirran konsensusta. Tuskastun esimerkiksi usein toistellusta fraasista ”huumorin on kohdistuttava alhaalta ylös”, joka asetetaan tummemmassa Internet-huumorissa usein hyvin kyseenalaiseksi, mutta jota ei kyseenalaisteta valtavirrassa. Ymmärrän periaatteen, mutta siinä on kansanvalistuksellinen klangi, jota pidän vieraana. Toki pidän valtaapitäville nauramisesta, mutta muunkinlaista hauskaa on olemassa ja sille on myös sallittua nauraa.

Monet stereotypioita hyödyntävät vitsit selitetään häpeillen jonkinlaisella itselleen nauramisen tematiikalla, jopa silloin, kun siinä ei ole vitsin kontekstissa mitään järkeä. Olen syyllistynyt tähän myös itse ja vasta myöhemmin uskaltanut tulla toiseen tulokseen. Olen usein nauranut nimenomaan sille, että vitsi on härskisti stereotypioiva ja käyttää esimerkiksi kansallisia, rodullisia tai sukupuolellisia kliseitä niin avoimesti, en sille, mitä se paljastaa kertojastaan.

Totuus on, että olen usein nauranut nokkelasti muotoillulle loukkaukselle, en jollekin postmodernin trendikkäälle valta-asetelmien paljastamiselle. Kirjoitan tämän siksi, että pidän tällaista suoruutta ehdottomana vaatimuksena esseistisen rehellisyyden suhteen.

Jatka lukemista ”Huumorin lyöntitarkkuus”

Vääriä kulmia moraaliin

Katsoin eilen televisiosta uusintana tulleen Ylen A-Teema-ohjelman vihapuheesta, erityisesti Internetin mahdollistamasta sellaisesta. Kaikki keskustelijat olivat Jarkko Tonttia lukuun ottamatta toistelemassa samoja kliseitä, ja Tontti oli selvästi altavastaajan asemassa puhuessaan sananvapauden puolesta tiukempia rangaistuskäytäntöjä vastaan.

Ohjelmassa puhuttiin siitä kuinka hyvällä esimerkillä voidaan ehkäistä vihapuhetta. Vihapuhe on termi, jota itse karsastan, koska se ei tarkoita mitään tarpeeksi spesifiä ja kuuluu joukkoon sanameemejä, jotka saavuttavat jossain vaiheessa saturaatiopisteensä ja joita muistellaan vuosia myöhemmin samalla tapaa kuin nykyään muistellaan 80-luvun hiusmuotia. Oltaisiin puhuttu mieluummin edes huonoista käytöstavoista ja milloin ne alkavat rikkoa lakia.

En siis keskity vihapuheeseen. Minua häiritsi enemmän yhden ulottuvuuden puuttuminen eli se, mikä mielestäni ajaa suurinta osaa kaikesta radikaalista ja provosoivasta puheesta: uusi moraali. (Uusi tietysti lainausmerkeissä.) Mietin, että eikö kukaan näistä ohjelmassa kuulluista ihmisistä, edes nuorista, ole koskaan selannut kuvafoorumeita tai käynyt muilla anonyymeillä keskustelusivuilla?

Jatka lukemista ”Vääriä kulmia moraaliin”

Thomas Bernhard katsoo jalkapalloa

Ferry Radaxin dokumentissa Thomas Bernhardista on kohta, joka keskeyttää kirjailijan puhetulvan hänen elämästään ja aiheistaan. Kameroita asetellaan uudestaan, kuvaustilannetta itseään näytetään. On siis tauko. Kuvauspaikalla olevasta televisiosta tulee jalkapallo-ottelu: Länsi-Saksa vastaan Bulgaria. Bernhard katsoo ottelua käsi poskellaan ja hymyilee.

Misantroopiksi kuvailtu kirjailija on siis unohtunut katsomaan futista. Tämän vuoksi urheilu on oleellinen kokemus. Myönnän ennakkoluuloni: Vuosien mittaan olen alkanut suhtautua ristiriitaisin tuntein ihmisiin, jotka eivät tunne vetoa kilpailuun, siis pysty seuraamaan kiinnostuksella kerta kaikkiaan mitään urheilulajia, on kyse jääkiekosta, StarCraftista tai biljardista.

Jatka lukemista ”Thomas Bernhard katsoo jalkapalloa”